Kirjastossamme on tehty suuria muutoksia yläkertaan. Väliseinän purkua, kattojen uusimista ja seinien maalausta. Saimme myös uuden  valaisevan valaistuksen vanhojen loisteputkien tilalle. Myös kirjat muuttivat paikasta toiseen, eikä yksikään niistä jäänyt vanhalle paikalleen. Löytyipä yhden hyllystön takaa seinään liimautuneena pari viime vuosituhannella kadonnutta opustakin. 
 Tietokirjoja uudelleen hylyttäessä käsiini osui Jari Järvelän matkakertomus Sisarperhonen. Olen nyt viimeisimmän viikon matkustellut ainakin Perussa, Japanissa, Tansaniassa ja Meksikossa. Mielikuvapyöräilin myös Ahvenanmaalla ja patikoin lapissa.  Olen oppinut monesta maasta ja kulttuurista uusia asioita. Olen lukenut ääneen parhaita paloja matkakuumetta potevalle nuorelle miehelle ja mökille kaipaavalle vanhemmalle miehelle. Opin esimerkiksi, että Japanissa aikataulut pitää, mutta osoitteista ei ole juurikaan apua jos haluaa päästä johonkin tiettyyn paikkaan. Tansaniassa vessareissu voi olla pelottavampi tapaus, kuin Kilimanjaron valloitus. Yksi asia kirjassa jäi minua vaivaamaan. Saiko Jarin poika Havu yhteisellä Japaninteissulla kokea yksiäkään kunnon bileitä vai pitikö hänen tyytä jonottamaan kellonsoiton katsomista? 
ihanan mukanaan vieviä tarinoita ennakkoluulottoman seikkailijan kynästä. Suosittelen tätä nojatuolimatkaa jokaiselle matkakuumetta potevalle ja miksei myös sinne oman mökin terasille luettavaksi. Lukemalla pääsee melkein matkalle tai ainakin oppii muutaman hyödyllisen asian omaa reissua varten.

-Mia-

”Alastomina ja varikuumina he astuivat saunasta tukaan; ja ruumiinsa ruskoittivat kuin päivän polttama koivunkuori.”

-Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä-

Nykyaikaan sijoittuva kertomus seitsemästä villinä kasvaneesta sisaresta.

Kun Karhunkaataja Heikki Leskinen ja äiti Louhi kuolevat, päättävät karhunkaatajan tyttäret, Johanna, Tanja, Sini, Elina, Tiina, Auni ja Laura lähteä metsään isän erämaamökkiin elämään. Isä on neuvonut, että muihin ei ole luottamista, ja sosiaalitoimi haluaa vain hallita. Tytöt eivät ole missään yhteiskunnan kirjoissa ja kansissa, heistä vain yksi osaa auttavasti lukea, ja se riittää heille.

Isä on opettanut heidät metsästämään, joten tytöt perustavat klaanin metsään, sadanviidenkymmenen kilometrin päähän kaupungista. Mukaan he ottavat sitä sun tätä. Kaksi kanaa, pannuja ja patoja. Nuuskaa, tupakkaa, viinaa ja makkaraa, muutamat kengät. He aikovat metsästää karhuja ja käydä markkinoilla myymässä tuotteet, josta saavat  omasta mielestään valtavasti rahaa. Mutta jos on yhtäkkiä paljon rahaa, senkin kanssa pitää osata olla.

Kirja lumosi ensimmäisestä sivusta lähtien. Kieli on runsasta, välillä jopa röyhkeää. Iso hatun nosto suomentajalle Jaana Nikulalle. Tyttöjen eläimellinen tapa toimia, ronskius ja suoruus hämmästytti, nauratti, ja välillä myös itketti. Tytöt eivät itsekään tiedä ovatko kaikista samaa mieltä, vai toteltiinko johtajana itseään pitävää Johannaa, koska väkivallan uhka leijui koko ajan vastaan sanovia.

Kirja kuvaa myös hyvin sitä, miten vaikeaa meidän yhteiskunnassa on toimia, jos ei ole jo lapsena oppinut normistoon. Pizza maistuu kaikille, mutta se miksi kahvilassa istuskellaan tai miten bussikortti toimii on yleistä tapaa toimia, mitä ei opeteta missään.

Loppua kohden tyttöjen omat ajatukset alkavat vähitellen kuulua. Jokainen uskaltaa ajatella itsenäisesti ainakin oman päänsä sisällä. Ehkä isä ei ollutkaan aina oikeassa. Ja oliko äiti niin vastenmielinen, kuin tytöillä oli käsitys. Mitä tapahtuu katastrofin jälkeen? Mitä tehdään ensimmäiseksi, kun kaikki on mennyt pieleen?

Lopetin kirjan vasta tänään aamulla. Ja olen edelleen hieman hengästynyt. Tekisi vielä mieli kurkistaa sinne metsämökkiin. Tietää mitä tytöille seuraavaksi tapahtui? Sen ainakin tiedän, että mikään kirja ei tunnu hetkeen miltään.

Jos pidit Pienen hauen pyydystyksestä tai Viedään äiti pohjoiseen – trilogiasta. Tartu tähän. Lupaan että et pety.

Karhunkaatajan tyttäret; Jordahl Anneli

-Kirsi

Hei vaan pitkästä aikaa. Ihan pakko kirjoittaa näistä kahdesta. Epätoivo meinasi iskeä viimeviikolla.
 

Luin Colson Whiteheadin kirjan Harlem Shuffle viime vuonna (2022 ) sen ilmestyttyä. Kirja kertoo 60-luvun Harlemista. Siitä miten siellä oli vaikeaa aloittaa elämäänsä puhtaalta pöydältä ja ansaita rehellisin keinoin tarpeeksi rahaa perheen elättämiseen. Harlem Shuffle on tarina Raystä, sympaattisesta, hyväsydämisestä miehestä,  joka saa omistukseensa huonekaluliikkeen. Ray  päättää olla sotkeutumatta hämäriin bisneksiin ja  tienata elantonsa rehellisin keinoin. Se on tosin haastavaa, kun on lähtöisin rikollisesta perheestä. Historia, suku ja serkku painostavat pieneen vilppiin ja koska uusi asunto on Rayn hankintalistalla heti uuden sohvan jälkeen hän lupautuu mukaan. Homma paisuu kuitenkin vaarallisin mittasuhteisiin ja kyse ei olekaan enää parin varastetun television jälleenmyynnistä vaan vaarassa on serkkupojan henki ja ehkä myös oman perheen turvallisuus.

Harlem avautuu elävänä, haisevana ja nuhjuisena kaikille aisteille. Voin hyvin kuvitella kadunkulman, jossa Rayn huonekaluliike sijaitsee ikkunassaan uusinta huutoa oleva upea punainen sohva. Toisella kulmalla käryää hodarikärry ja liikkeiden ovien yläpuolella vilkkuvat osittain rikki kivitetyt neonvalokyltit. 

Osaan myös kuvitella Rayn hontelon hahmon vieressään lyhyempi lurjusmainen serkku, joka saa Rayn vedettyä mukaan hulluihin hankkeisiin. Henkeä pidätellen luen sivuja ja ihailen kuinka elävän kuvauksen Whitehead on New Yorkin hyhmäisestä kaupunginosasta luonut. Ehkä osa mielikuvista on peräisin 80-luvun Brooklynistä ja Hill Steet blues tv-sarjasta. 
 

Ja kun sain kirjan ahmittua loppuun, päästin sen helpotuksesta huokaisten käsistäni. Nyt ei enää tarvitse miettiä selviääkö Ray ehjin nahoin. Mutta viimeviikolla huomasin selailevani uutta Colson Whiteheadin kirjaa ja totean: “ Voi Ray. Etkö sinä koskaan opi?” Päätän, että Harlem saa nyt jäädä. En kiusaa itseäni enempää Rayn vastoinkäymisillä. En halua tietää pystyykö hän enää suojelemaan itseään ja perhettään rikollisilta.

Mutta "Kieron miehen manifesti " odottaa minua kaikesta huolimatta keittiön pöydällä.
Pakkohan se on lukea.

Ja pakko on myös kuunnella Hill Steet bluesin tunnari. Käsittämätöntä miten mieli palaa 80-luvulle. Siihen kun istun olohuoneen sohvalle ja Hill Steet bluesin tunnari alkaa soida telkkarissa. 

Hill Steet blues

Minulla oli kuukauden pätkä äänikirjasovellusta jäljellä ja latasin kuunneltavaksi Charlotte McConaghyn Viimeisen muuttolinnun. Aloitin siis sen kuuntelun jo viimevuoden puolella ja tein virheen, jota ei pitäisi koskaan tehdä. Oletin, että ehdin kuunnella kirjan loppuun ennen kuin palvelu sulkeutuu. Enpäs ehtinyt. Aika loppui ja äänikirja poistui valikoimastani. Olin juuri päässyt sen tunnelmaan sisään oikein sopivasti.  Tämän vuoden puolella lunastin kirjan omaan hyllyyn, en vain saanut luettua sitä itse. Lukija Sanna Majurin ääni sopi tähän niin täydellisesti. Kiitos hyville äänikirjojen lukijoille. Viimeinen muuttolintu on herkkä, ja vavahduttava kertomus, joka sai minut pidentämään kävelylenkkejäni liukkailla tienvarsilla. Ja se sai minut kurkistelemaan  tuttuja sulia vesiä siinä toivossa, että löytäisin kevään ensimmäiset joutsenet niiden vakiopaikoiltaan.

En ole dystopian ystävä. Mielestäni tässä ajassa on ahdistusta tarpeeksi ilman ennustettua pahaa maailmankuvaa. Varsinkin tällä hetkellä. Mutta kertojan lempeä, hiljainen ja rauhallinen kannanotto kamalaan tulevaisuuden kuvaan lajien tuhoutumisesta sai minut valtaansa. Ja loppujenlopuksi toivo oli se mikä jäi kytemään kirjan lopputekstien jälkeen.

Franny Stone on tutkinut lintuja ja niiden katoamista yhdessä miehensä kanssa. He ovat rengastaneet viimeisen lapintiiraparven yksilöitä haaveenaan seurata niiden muuttomatkaa, mutta jostain syystä hanke jää aina toteutumatta.
Nyt Franny on pestautunut kalastusalukseen seuratakseen viimeisiä elossa olevia lapintiiroja niiden muuttomatkalla Grönlannista Antarktikselle. Hän saa puhuttua itsensä mukaan alukseen,  koska kalat ovat myös katoamassa ja saaliit ovat enää haaveita kalastusaluksen miehistölle ja sen kapteenille. Franny kertoo miten tiiroja seuraamalla heillä on mahdollista yhyttää myös kalaparvet. Osa aluksen miehistöstä ei tahdo mukaansa kokematonta naista, mutta saaliin toivo saa soraäänet vaimenemaan.

 Matkan aikana Frannyn aikaisemmasta elämästään paljastuu pikkuhiljaa asioita jotka selittävät naisen ajatusmaailmaa ja tuntemuksia. Franny on itsekin "muuttolintu". Hänellä ei ole mahdollisuutta jäädä paikoilleen ja juurtua. Hän on aina matkalla seuraavaan määränpäähän. Tärkein kiintopiste Frannyn elämässä on kuitenkin hänen miehensä, jonka luokse hän lupaa aina palata.

Tämän kirjan luomat kauniit maisemat, ankara ilmasto ja kalastusaluksen yhteen hitsautunut miehistö luo taianomaisen maailman, johon jää kiinni vielä pitkäksi aikaa kuulokkeiden vaimentamisen jälkeen.

Jos sijoittaisn tämän lukuhaasteeseen, laittaisin sen kohtaan 38 Kirjassa toteutetaan unelma tai haave.

Mia

Aino oli Haapajärven kirjastossa taksvärkissä perjantaina 8.10. Hän kokosi huippuhienon listan lukemistaan nuortenkirjoista. Tässä muutama hyvä vinkki.

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

Kirja kertoo 16-vuotiaasta tytöstä, jonka ystävän poliisi ampuu ilman mitään syytä. Tämän jälkeen tyttö alkaa taistella oikeuksien ja tasa-arvon puolesta. Tarina on koskettava ja vaikuttava. Se sopii kaikille nuorista alkaen.
 

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja 

Neropatin päiväkirja on kirjasarja, joka kertoo pojasta, jolle sattuu ja tapahtuu kaikkea. Kirja on helppolukuinen ja se on tehty sarjakuvatyylillä. Neropatin päiväkirja sopii kouluikäisille, ja se on kevyttä ja hauskaa luettavaa.

I.I.Davidson: The Ghost Network: Aktivoi

Kirjassa joukko nuoria hakkereita kutsutaan teknologiseen kouluun. Siellä he kohtaavat paljon vaaroja ja hankaluuksia. Oppilaissa on jotain erikoista, mutta he eivät itse tiedä mitä. The Ghost Network on jännittävä ja toiminnallinen nuortenkirja.
 

Kristina ohlsson: lasilapset

Lasilapset on trilogian ensimmäinen osa. Billie ja hänen äitinsä muuttavat vanhaan taloon, jossa kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Siellä kummittelee, ja kaikkea outoa tapahtuu. Billie ystävineen alkaa tutkia talon menneisyyttä, ja asiat alkavat selvitä… Kirja sopii 10-vuotiaista eteenpäin lapsille ja nuorille.

Ritta JAcobsson: Afrodite ja kuolema

Afrodite ja kuolema on jännitysromaani, joka kertoo tytöstä, jonka paras kaveri katoaa. Kyseessä on murha, jota Afrodite alkaa selvittää ja joutuu itsekin vaaraan. Kirja on mukaansa tempaava, ja suosittelen sitä teini-ikäisille.

-Aino-